lauantai 8. syyskuuta 2012

Nättipojan paluu!

Hei moi!

Meitsi oli tänään näyttelyssä Kirkkonummella! Ensin meillä ei ollut minulle esittäjää ja sitten kun saatiin minulle esittäjä (joka oli muuten tosi mukava ja antoi paljon nameja!) niin meillä ei enää ollut kuskia. Sitten kun saatiin kuski, niin kuultiin, että tädin "veli" tiesi kyllä paikan osoitteen, muttei siellä kuulemma mitään hallia ole. Mentiin silti sinne, missä sitä ei ollut ja siellä se oli! Siellä oli myös monta muuta kultsia ja olisin halunnut halia ja tervehtiä niitä kaikkia, mutta mamma oli tylsä, eikä antanut ihan jokaista vastaantulijaa tervehtiä.

Meikäläinen odottamassa omaa vuoroa



Harjoiteltiin ja muisteltiin vähän kehäkäyttäytymistä sen kivan esittäjä naisen kanssa ennen varsinaista kehään menoa. Muilla kehätovereilla oli hurjasti enemmän kokoa ja näköä! Niillä oli jo hirveän isot ja tuuheat ja näyttävät hännät, kun minun häntäni on vasta kasvussa. En siis päässyt osingoille palkinnoista, sillä en neljän parhaan joukkoon yltänyt, mutta aikamoisen hyvät arvostelut ja kehut sain kuitenkin!

"Hyvin kehittynyt maskuliinen pentu, erinom. mittasuhteet, kaunisilmeinen pää, hyvä pigmentti, hyvä kaula ja ylälinja, sopiva runko, tasapainoiset kulmaukset, hyvä luusto, liikkuu sivusta kauniisti, hyvällä askelmitalla, hyvät takaliikkeet, ja etuliikkeet, erinomainen karvapeite, esiintyy iloisesti."

Näyttelyn jälkeen vielä vähän poseerasin pihamaalla.










Loppupäivän olenkin viettänyt lähinnä torkkuen. Olen tosin sitä mieltä, että näin hyvästä suortuksesta meitsi ansaitsee tuplamäärä rapsuja ja haleja ja ainaskin näääääin ison luun! No edes pienen? Namuja? Antakaa nyt jotain, minulla on nälkä!

T: Nättipoika Jasu


ps. Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

6 kommenttia:

  1. wau! ihan sattumalta löysin sun blogin ja oli kyllä kiva ylläri kun tässä on vielä suloinen kultsi pääosassa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, halaus ja muutama märkä ja kuolainen suukko!

      T: Jasu

      Poista
  2. niin ja vielä jos saisit sen lukija painikkeen niin ryhtyisin heti lukijaksi :---D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Painike lisätty :3 t:Jasu

      Poista
    2. Millon tulee seuraava postaus? On jo lokakuu! Odotan jo innolla ja käyn aika monesti viikossa kattomassa et onko tullu taas uus postaus kun niitä tulee joka kuukausi ni odotan et millonka se lokakuun postaus tulee?

      Poista
    3. Viimeistään viikonlopun aikana! Lupaan postauksia peräti kaksi, kun olette jaksaneet odottaa niin kauan!

      T: Jasu, jonka emäntä on mälsä, eikä ole ehtinyt auttamaan päivittämisessä.

      Poista