sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Uu-uu-ulisten uimaan!

Mamma pakotti minut tänään rannalle. Sinne oli hurjan pitkä matka kävellä, eikä minua edes huvittanut uida. Paikalla oli kuitenkin paljon muitakin koiria joiden kanssa oli kiva leikkiä ja juosta kilpaa. Päätin, että veteen en kuitenkaan mene ja varoin visusti kastelemasta edes häntääni. Vesi on kylmää ja märkää, hui kamala!

Onko vesi varmasti puhdasta!? Näyttää likaiselta minusta!

Lallattelin vain rantaviivalla "minen mee uimaan, minen mee uimaan, kalat on vetteen pissanneet!" Muita koiria se ei näyttänyt haittaavan yhtään. Ne vain juoksivat veteen kerta toisensa jälkeen keppien ja pallojen perään. Epäreilua, minäkin halusin leikkiä!

Yhtäkkiä jostakin lensi taas keppi ja sen perään oli heti sännättävä, ennen kuin kukaan muu ehtisi ensin, mutta kuinkas sitten kävikään? O'ou. Sattui pieni vahinko ja pian oli koko koira märkänä niskavilloja myöten. Miten ihmeessä siinä nyt näin kävi? Ihmeellisiä tyyppejä, kun tuolla tavalla huijasivat minut kastumaan. Ja minä hölmö menin vielä uudelleen lankaan herkkupalan toivossa!

ÄITI APUA! MÄÄ HUKUN!!!
Yhyy! Vesi on niin kylmää ja märkää...
Tovin siinä muita katseltuani uskaltauduin minäkin kuitenkin uimaan ihan kunnolla, eikä se loppujen lopuksi ehkä niin kamalaa ollutkaan, vaikka tottakai piti vähän esittää niin. Kovin kauas en kyllä uskaltanut lähteä uimaan, koska meressä oli hurjia aaltoja. Siellä oli myös isoja veneitä, joiden kyytiin olisin kovasti halunnut, mutta ne menivät niin kovaa ja niin kaukana, etten millään ehtinyt kyytiin. Lisäksi meressä oli yksi kuollut kala, mutta siihen minä en valitettavasti saanut koskea, vaikka olisin kovasti halunnut esitellä noutajan taitojani! Ihan mälsää kun kaikki kiva aina kielletään.



Mutta äiti, se on niin kamalan kaukana!


Mutta ken tietää, ehkä minusta vielä joskus tulee kunnon merikoira!?

Suolaisin terveisin,
Jasu, se uitettu rotta



perjantai 6. heinäkuuta 2012

Koirapuisto

Meikäpoikapa pääsikin tällä viikolla ihka ensimmäistä kertaa koirapuistoon! Siellä oli hurjan kivaa ja juostiin yhden puudelin kanssa kilpaa. Oli siellä kyllä hurjan kuumakin, mutta varjossa oli mukava loikoilla ja järsiä keppejä!




Aurinkoisin terveisin: Jasuttaja

keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Kesäkuun kova luu ja kuola valuu

Hellurei ja hellät tunteet! Meikäpoika onkin ollut puolikesää reissussa ja kasvanut ihan hurjasti. (Mamma ei meinaa jaksaa enää nostaa minua, vaikka minähän olen ihan selvä sylikoira!)


Isomamman synttärikestit

Kesäkuun alussa vietettiin "mummon" synttäreitä, jolloin pääsin taas maalle riehumaan. Siellä on kivaa, kun saa olla melkein koko ajan vapaana, eikä kukaan melkein koskaan muista laittaa minua ajoissa nukkumaan. (Ja jos muistaakin karkaan asuntovaunusta salavihkaa jatkamaan pippaloita.) Paikalla oli myös monta koiraa, kuten ystäväni Elsa, jonka kanssa vietin taannoin vappua.

Valitettavasti Elsa ei saanut olla yhtään niin vapaasti, kuin minä ja leikkiminen oli tämän takia hiukan hankalaa. Myös labbisystäväni kävivät minua tervehtimässä ja yrittivät opettaa minua uimaankin, mutta ei minua oikein huvittanut mennä sinne kuravelliin sotkemaan itseäni. Sen sijaan pistettiin taas vähän painiksi.


Juhannus

Juhannukseksi suunnattiin taas maalle ja pääsin matkustamaan oikein etupenkille! (Hyvä on, oikeasti jouduin tyytymään jalkatilassa makoiluun, mutta ei kerrota sitä kellekään!)

Torstaina pihalle kyhättiin kummallisen näköisiä vehkeitä, joista kuului musiikkia ja tuprahteli kummallista savua. Ihmiset kutsuivat sitä discoksi ja pyörivät savun keskellä edestakaisin, kuin häntäänsä jahdaten. Pimeän tullen mamma päätti, että oli aika mennä nukkumaan, mutta en minä vaunussa kauaa yksin viihtynyt, joten livahdin vielä hetkeksi nuotiolle kerjäämään herkkuja ja rapsutuksia.



Minut luoksesi johda nyt, kalikka,
ja sinäkin pikkuinen palikka!  
Joudu vikkelään, risu, ala tulla!  
Teille asiaa on mulla.  
Nyt päällenne en lirauta,  
en pisuani pirauta;  
te pääsette tosityöhön:  
tuomaan valkeutta yöhön.  

-Kirjasta Uppo-Nalle ja merikarhun tytär- 


Juhannusaattona käytiin katsomassa kokkoa ja painimassa ihmispentujen kanssa. Sain myös maistaa vähän dominokeksiä. Paluu matka omalle mökille tuntui hurjan pitkältä, joten sen jälkeen olikin syytä ottaa pienet torkut. Mutta ihan pienet vain, etten jäisi pois mistään kivasta!



Juhannuksen jälkeisellä viikolla väsyttikin aika makoisasti.

Ihka ensimmäinen näyttelyni!

Yhtenä iltana mamma yllätti minut iloisesti, kun pääsin taas pitkästä aikaa matkustamaan bussilla! Olen monta kertaa yrittänyt mennä pysäkille odottamaan linjuria, mutta mamma haluaa vain kävellä pysäkeiden ohi. Kuinka tylsää! Nyt kuitenkin pääsin bussiin ja metroon ja vielä toiseenkin bussiin! Siihen tosin se hauskuus loppuikin, koska minut teljettiin pakettiauton perätilaan pieneen häkkiin.

"Mitä tämä tällainen nyt on olevinaan? Minun kuuluu istua sylissä, tai vähintäänkin vieressä, niin että näen maisemia!" Itkin ja ulisin, mutta ei ketään näyttänyt kiinnostavan, paitsi seinänaapuria, joka alkoi pian säestämään ulvomistani. Ei auttanut itku, eikä poru. Auto kyllä pyshähtyi välillä, mutta ei kukaan tullut edes katsomaan miten minä voin. Voi surkeus! Ainoa hyväpuoli asiassa oli se, etten ollut yksin, vaan kolmen aussin kanssa.


"Vielä kostan jutun tään,
enkä lähde. Minä jään! 
Remmi irti, näpit pois! 
Hullumpaa ei olla vois. 
Jos mä joudun koirahäkiin, 
pukeudun tuhkaan, säkkiin. 
>Puren kaiken palasiksi, 
se ei ole mikään niksi!" 

-Laulava Lintukoira- 


Vihdoin takaluukku aukesi, mutta ei minua vieläkään päästetty ulos. Kummitäti antoi vaan vettä ja sitten kaikki ihmiset katosivat itse ties minne! Ei auttanut enää edes itkeä, joten oli otettava torkut.

Ainakin miljoonan vuoden itkemisen ja odottamisen jälkeen pääsin, kuin pääsinkin ulos autosta. Ilo tosin oli lyhyt aikainen. Päästiin vain pikaiselle pissatuslenkille, ennen kuin jouduttiin sisään ihan valtavaan taloon, jossa oli hurjasti ihmisiä. Tietenkin kaikki rakastivat minua ja halusivat päästä minua rapsuttelemaan ja ihastelemaan. Minkäs minä sille voin, että olen niin karismaattinen? 

Mamma ja sen toveri menivät viereiseen huoneeseen, koska niille tuli jo ikävä kummitätiäni, joten päätettiin uuden koiratoverini kanssa leikkiä vähän hippaa sillä aikaa, kun ihmiset olivat poissa! Jostain syystä mamma ei ilahtunut, että oltiin pedattu sänky niille valmiiksi. Ihmiset ovat niin kamalan kiittämättömiä.

Seuraavana aamuna jouduin taas autoon, mutta ei se ollut enää yhtä kamalaa kuin viimeksi. Matkakin oli lyhyempi ja voi hyvä tavaton mihin paikkaan minä pääsinkään! Siellä oli varmasti ainakin MILJOONA muuta koiraa ja olisin tietenkin halunnut tutustua niistä jokaikiseen.

Jouduin taas pieneen kopperoon siksi aikaa, kun ihmiset napostelivat nenän edessä herkkuja, eivätkä antaneet meille yhtään. Jossain vaiheessa kummitäti yritti opetaa minulle jotain tylsiä käyttäytymissääntöjä, mutta ei minua oikein kiinnostanut totella, kun olin joutunut muutenkin kärsimään niin paljon vääryyttä.

Liidä kuin letukka!

No seiskää ite!

Myöhemmin tapasin muita kultseja ja meidän mukana ollut kiva täti kävi pyörähtämässä kanssani jonkun kivan sedän edessä. Se oli kuulemma joku tuomari, joka arvosteli minua. En ymmärtänyt sen sedän puheista tuon taivaallista, sillä se höpötti jotakin kummallista siansaksaa. Sitten siellä oli joku nainenkin, joka halusi katsella minun hampaitani. Merkillistä väkeä! Sain niiltä jonkin kummallisen lappusen ja joitakin ruusukkeita, joita ei kuulemma saanut syödä. Pöh! "Mitä minä niillä sitten teen?" Tulin siihen tulokseen, etten mitään ja annoin mamman huolehtia niistä. Minä en näistä mitään ymmärrä, (paitsi sen, että mamma sanoo, että olen nättipoika,) mutta tässä teille kuitenkin kuvat Viron tuliaisista:





Takaperin tassutellen: Jasu