Uusi koti, uudet kujeet

Moikka! Minä olen Likusteritien Mullet, tuttavallisesti Jasu. Kaksi päivää sitten minut erotettiin äidistä ja sisaruksista ja kannettiin kummalliseen liikkuvaan kopperoon. Ensin säikähdin kovasti ja aloin itkeä. Nämä uudet ihmiset antoivat minulle palan herkkua ja unohdin ihan kokonaan ihmetellä mihin minua oltiin viemässä.

Otin pienet torkut ihmisen lämpöisessä sylissä kun yhtäkkiä auto pysähtyi. Vai niin. Olemme siis perillä, mutta missä?  Antoivat minulle vettä, mutta ei minulla ollut yhtään jano, enkä sitä paitsi olisikaan ehtinyt juomaan, kun oli kiire tutkiskella paikkoja.


Ehdin juuri käymään lumihangessa pissalla, kun minut jo kannettiin takaisin siihen johonkin, jota ihmiset kutsuivat autoksi. Nukuin melkein koko ikuisuudelta tuntuvan matkan seilaten puolelta toiselle, kun en millään meinannut löytää hyvää asentoa.


Oli jo pimeää, kun minut kannettiin ihan vieraaseen asuntoon, jossa oli paljon uusia hajuja ja tottakai minun oli tutkittava ihan joka nurkka!  Välillä tuli vähän ikävä äitiä, mutta lopulta käperryin sängyn alle turvaan nukkumaan.


Viime päivät ovat olleet aika jänniä. Ulkona maa on mustaa ja kovaa ja pihan ulkopuolella on ihan hirveästi meteliä. Autoilla ja ihmisillä näyttää olevan ihan kamala kiire, eikä monikaan ole minua huomaavinaan, vaikka kuinka viuhtoisin häntääni. Ihan mälsää! Onneksi uudessa kodissani saa paljon haleja ja rapsutuksia.


Täällä on myös ihan hurjasti erilaisia leluja, enkä millään meinaa osata päättää millä milloinkin leikkisin. On palloa ja naruja ja kummallinen pomppiva härpäke, joka saattaa silloin tällöin pudotella pieniä herkkupaloja.

Olo on ruokailun jälkeen melko raukea, joten taidanpa käpertyä petiini pienille torkuille.

Suukkoja!
T: Jasu