Uu-uu-ulisten uimaan!

Mamma pakotti minut tänään rannalle. Sinne oli hurjan pitkä matka kävellä, eikä minua edes huvittanut uida. Paikalla oli kuitenkin paljon muitakin koiria joiden kanssa oli kiva leikkiä ja juosta kilpaa. Päätin, että veteen en kuitenkaan mene ja varoin visusti kastelemasta edes häntääni. Vesi on kylmää ja märkää, hui kamala!

Onko vesi varmasti puhdasta!? Näyttää likaiselta minusta!

Lallattelin vain rantaviivalla "minen mee uimaan, minen mee uimaan, kalat on vetteen pissanneet!" Muita koiria se ei näyttänyt haittaavan yhtään. Ne vain juoksivat veteen kerta toisensa jälkeen keppien ja pallojen perään. Epäreilua, minäkin halusin leikkiä!

Yhtäkkiä jostakin lensi taas keppi ja sen perään oli heti sännättävä, ennen kuin kukaan muu ehtisi ensin, mutta kuinkas sitten kävikään? O'ou. Sattui pieni vahinko ja pian oli koko koira märkänä niskavilloja myöten. Miten ihmeessä siinä nyt näin kävi? Ihmeellisiä tyyppejä, kun tuolla tavalla huijasivat minut kastumaan. Ja minä hölmö menin vielä uudelleen lankaan herkkupalan toivossa!

ÄITI APUA! MÄÄ HUKUN!!!

Yhyy! Vesi on niin kylmää ja märkää...

Tovin siinä muita katseltuani uskaltauduin minäkin kuitenkin uimaan ihan kunnolla, eikä se loppujen lopuksi ehkä niin kamalaa ollutkaan, vaikka tottakai piti vähän esittää niin. Kovin kauas en kyllä uskaltanut lähteä uimaan, koska meressä oli hurjia aaltoja. Siellä oli myös isoja veneitä, joiden kyytiin olisin kovasti halunnut, mutta ne menivät niin kovaa ja niin kaukana, etten millään ehtinyt kyytiin. Lisäksi meressä oli yksi kuollut kala, mutta siihen minä en valitettavasti saanut koskea, vaikka olisin kovasti halunnut esitellä noutajan taitojani! Ihan mälsää kun kaikki kiva aina kielletään.

Mutta äiti, se on niin kamalan kaukana!

Mutta ken tietää, ehkä minusta vielä joskus tulee kunnon merikoira!?

Suolaisin terveisin,

Jasu, se uitettu rotta